Näin painotat ekologisuutta arjen hankinnoissasi

Ekologisuutta elämäänsä kaipaavan elämä on helpottunut viime vuosina paljonkin. Luomuruokaa löytyy pienistä lähikaupoistakin, meikkejä ja muita terveys- ja kauneustuotteita saa ekoversioina marketeistakin. Pyykin- ja astianpesuaineet voi ostaa ekoversioina. Niiden käyttäminen ei ole hyväksi vain omalle iholle, hormonitoiminnalle ja terveydelle ylipäätään, vaan myös ympäristölle. Huuhdommehan valtavia määriä myrkkyjä viemäriin käyttämällä tavallisia, ei-ekomerkkiä aineita niin itsemme pesemiseen ja hoitoon kuin kotimme puhtaana pitoon.

Myös auton ostossa voi huomioida sen, kuinka paljon auto saastuttaa ympäristöä. Olisiko sähköllä toimiva menopeli sittekin parempi? Vai voisiko auton jättää kauppaan ja kulkea julkisilla? Jos ajomatkat eivät aina edes ole niin pitkiä, kannattaa pyöränkin hankkimista harkita. Sillä voi helposti hurauttaa kauppaan ja säästää luontoa sen sijaan, että aina starttaisi auton.

Ekologiset vaatteet

Esimerkiksi sen niminen yritys kuin Neulomo mainostaa Google-haun perusteella kärkipäässä lähi-Prismoistakin löytyviä ekologisia vaatteita. Neulomon tuotteet näyttävät kauniin ajattomilta ja yksinkertaisilta. Kierrätyskeskuksen mainoslogan taas kuuluu ”ole ekologisesti muodikas”. Kierrättäminen onkin hyvä keino tyhjentää kaappinsa notkumasta turhia riepuja, joita kaavailee käyttävänsä ehkä sitten joskus. Kirpputorilla voi tienata kivaa taskurahaa, joka tosin monesti ei ole sen väärti verrattuna siihen, kuinka suuren vaivan tuotteiden hinnoitteluun on laittanut. Jos siis vain haluaa kaikesta äkkiä eroon, kannattaa suunnata kierrätyskeskukseen. Samalla voi tehdä itse jonkin löydön: toisen turha ja tarpeeton voi olla toisen aarre.

Reilua kauppaa monesta paikasta

Reilun kaupan kotisivuilta löytyy muun muassa linkkejä kotisivuille, jotka omistavat yritykset suosivat reilua kauppaa. Mainittakaan muun muassa paahtimo Cafetoria Rostery, kahvituotteisiin erikoistunut verkkokauppa Crema, ranskalainen herkkukauppa DeliDeli, ekokauppa Ekolo, hyvänolon verkkokauppa Fitnessfirst Online ja niin edelleen. Esimerkiksi Ekolon tarjonnassa näyttää olevan joulusesongin mukaisesti ekologisia kynttilöitä ja joulukalentereita. Myös muun muassa suomalaisen Finlaysonin pyyhevalikoimista löytyy paljon tuotteita, jotka hyödyntävät reilun kaupan puuvillaa. Ekolokisia lasten- ja äitiysvaatteista voi ostaa liikkeestä nimeltään Hoplaa. Karmahhop-verkkokauppa mainostaa itseään Suomen ensimmäiseksi reilun kaupan muotiin ja ekologisiin vaatteisiin erikoistuneeksi kaupaksi. Ekologisuuteen voi siis panostaa myös vaate-, petivaate- ja sisustusostoksissaan. Esimerkiksi jo Finlaysonin kotisivut huokuvat hyvää fiilistä ja luotettavuutta siitä, että yritys todella panostaa tuotteidensa puuvillan alkuperän selvittämiseen ja laatuun. Finlaysonin sivuilta voit myös inspiroitua ekologisena sisustajana. Reilun kaupan sivuilta pääsee myös verkostomarkkinointifirma Oriflamen sivuille. Oriflamellakin on nykyään luonnonkosmetiikkasarja.

Ekologista kosmetiikkaa löytyy ainakin Ekolosta, Hyvinvoinnin Tavaratalosta, Sinunapteekista, Ruohonjuuresta, Prismasta ja Citymarketista. Nykyisin jopa Yliopiston Apteekilla on oma edullinen luonnonkosmetiikkasarjansa. Löytyy sieltä myös toki hieman arvokkaampia ekotuotteita toisin kuin välttämättä pienemmistä apteekeista.

Nykyisin jopa hajuvesiä saa ekologisina, joskin tarjonta ei ole vielä kovin suurta. Allekirjoittanut ei ainakaan löytänyt Ruohonjuuren tarjonnasta omaa nenäänsä miellyttävää tuoksua. Jos taas on vaikka univaikeuksia, kannattaa kokeilla ensin luonnonmukaisia yrttejä ja vaikkapa Biomedin markkinoimaa Tyyni-valmistetta ennen kuin kääntyy lääkärin pakeille pyytämään synteettisia unilääkkeitä.

Ekologinen sähkö

Solmimalla ekologisen sähkösopimuksen voit vaikuttaa suuresti hiilijalanjälkeesi. Millä tavalla sähkösi on tuotettu? Kannattaa perehtyä hieman asiaan, sillä yhdellä puhelinsoitolla uudella sähkösopimuksella voit pienentää päästöjäsi päivittäin huomattavasti!

Ekologiset kuukautissuojat ja kestovaipat

Saahan nykyisin jopa ekologisia kuukautissuojia. Saatavilla on kuukautiskuppi, kuukautissieni, kestopikkuhousunsuojat ja -siteet. Perinteisistä suojista sitä jätettä syntyykin maailmaan, kun miettii naisten määrää ja kertoo sen kahdellatoista vuodessa. Huh huh.

Muistan jo kymmenen vuotta takaperin, kun vauvoille oli jo olemassa kestovaippoja. Muistan, kun kaverini niitä vauvalleen osti. Siinä toinen kaatopaikkojen täyte, kun aletaan miettiä maailman pikkuisten määrää.

Ekologista on myös kantaa mukanaan omaa kauppakassia; kenties ekologisesta puuvillasta valmistettua kassia, jonka voi kätevästi pesaista, jos se likaantuu. Muovikasseja kertyy yleensä hirveä määrä kotiin, joten kannattaa hyödyntää mieluummin vanhoja kasseja kuin ostaa aina uutta. Onneksi pikkumuovipussien anto kauppojen kassoilla tulee myös päätökseensä.

Categories: Ekologia, Muoti